Ylläs-Hetta reitillä, osa 2½

Päivän retkikohteen valintaan vaikutti moni asia, joista yksi oli se, että halusin ottaa omat koirat mukaan retkelle. Vanhempi koirista ei ehkä enää jaksa tehdä tunturinvalloitusretkiä, joten valittiin tasainen metsäinen maasto päivän retkikohteeksi. Sattumalta, tai oikeasti tarkoituksella, osa reitistä kuuluu Ylläs-Hetta reittiin. 

Ajamme autolla Muonioon Äkässaivolle ja lähdemme parkkipaikan takaa lähtevää metsätietä kävelmään. Parinsadan metrin päästä käännymme oikealle kohti Peurakaltiota. Melko pian saamme ylittää ojan, johon on yhdistynyt Pitkänjänkänoja ja Peurakaltionoja. Oja laskee ihan parkkipaikan vierestä Äkäsjokeen. Polut ovat alussa kosteita ja hieman soisia, mutta hyvin niistä pääsee kulkemaan. Matkan aikana meitä seuraa välillä kuukkeli, joka lentää puusta puuhun ja tarkkailee etenemistä.

Parin kilometrin kävelyn jälkeen saavumme Peurakaltiolle ja siellä ohitamme ensimmäiseksi vanhan harmaantuneen riukuaidan. Peurakaltiolla pidämme vessa- ja juomatauon. Sääsket löytävät meidät tässä vaiheessa ja minä ainakin lisään sääskimyrkkyä.

Etäisyyksiä Peurakaltiolta

Peurakaltion savotta

Peurakaltiolta jatkamme hiekkatietä pitkin kohti Aakennuksentietä ja ylitämme sen. Tien ylityksen jälkeen jatkamme hiekkatietä kohti kartalla näkyvää erotusaikaa. Ilma on lämmin ja ilman metsän tuomaa varjoa todella kuuma. Käytän koiria tien varrella olevassa purossa viilentymässä ja sitten matka jatkuu.

Kun saavumme erotusaidalle, pidämme tauon lähellä sen porttia. Koirat etsivät lepäämiseen lempipaikkansa ja saamme kaikki hetken hengähtää.

Tauon jälkeen kävelemme erotusaidan avoimesta portista sisään. Erotusaidassa on erilaisia osia kuten syöttöaita, seisotusaita, suisto, siula, kirnu ja konttori. Luulen, että kävelimme syöttö- tai seisotusaidan läpi ja matkalla näimme aitauksen muita osia, sillä isosta aitauksesta oli erotettu pienempiä aitauksia.

Portti aitaukseen

Aitauksen sisäpuolella on mäntymetsää ja maastoa peittää sammal. Muuta aluskasvillisuutta ei olekaan ja maalikkona luulen porojen laiduntavan alueella tai odottavan aidan sisäpuolella tulevaa erotusta. Aitauksessa on myös vuonna 1950 rakennettu poromiesten kämppä lähellä Iso-Hangaasjärven rantaa. 

Mäntymetsää aitauksen sisäpuolella

Poromiesten kämppä

Ranta on suoreunainen ja näimme siellä pienen vesilikkunpoikasen uimassa. Muuten rannalla vallitsi täydellinen rauha ja hiljaisuus. Rannalta lähtiessä löysimme poronsarven ja maassa oli todennäköisesti pala poron leukaluuta.

Iso-Hangasjärven rannalla

Poronsarvi, jota koira kantoi hetken matkaa

 

Kämpältä lähdimme jatkamaan polkua eteenpäin. Tie oli heinittynyt ja vei suoraan portille. Polun varrella on myös kylpyamme, joka on hitsattu suksien päälle. Ammeen käyttötarkoitus herättää hieman keskustelua.

Portti ulos erotusaitauksesta

Polku jatkuu melko leveänä metsätienä ja sen varrella huomaamme rupisammakon, joka melkein jää jalkoihin. Poroja emme ole vielä nähneet, mutta aitauksessa on paljon poron ulostetta ja sorkanjälkiä.

Rupisammakko polun varrella

Aitauksen jälkeen kuljemme metsätietä

Poron sorkan jälki

Pian saavumme risteykseen, josta pääsisi vasemmalle kääntyessä Kotamajalle ja Äkäslompoloon. Suoraan kulkiessa tultaisiin Elämänluukulle ja oikealle, joka on meidän suunta, pääsee takaisin Peurakaltiolle ja Äkässaivolle. Nämä polut sopivat myös maastopyöräilyyn. Maasto on jälleen hienoa mäntymetsää ja polku on helppokulkuinen.

Ohitamme kosteikon ja pian vasemmalla alkaa näkyä Äkässaivon lähialueen kallioita. Poikkeamme pääpolulta erkanevalle polulle ja pääsemme kallioiden jyrkänteelle. Pudotus alas näyttää korkealta, joten pysyttelen  koirien kanssa kauempana reunalta kun matkakumppanini tähyilevät maisemia. 

Olemme vielä Äkässaivon toisella puolella, joten lähdemme kiertämään saivoa polkuja pitkin. Tulemme risteykseen ja voisimme palata suorinta reittiä Peurakaltiolle, jonne olisi vain kaksi kilometriä. Jatkamme kuitenkin kohti Äkässaivoa, joka on vain 200 metrin päässä.

Saavumme Äkässaivon kodalle ja pidämme retkemme toisen tauon. Tauon jälkeen jatkamme alas Äkässaivolle ja seitapahdalle. Polku alas on jyrkkä ja kivinen, siitä laskeutuessa pitää todella olla varovainen.

Polku alas Äkässaivolle

Saivot ovat syntyneet jääkauden sulamisvaiheen aikana. Äkässaivo syntyi noin 6000 vuotta sitten. Äkässaivo on ollut saamelaisten palvonta- ja uhrauspaikka. Saiwo (saameksi sai'vâ) tarkoittaa henkiolentojen asuinpaikkaa, joka sijaitsee järven pohjan alla, jossa on toinen järvi ylösalaisin. Toisella puolella uskottiin saivokansan elämän onnellisesti. Heidän kanssaan voi toimia yhteistyössä sekä tarvittaessa pyytää apua. Saivon asukkaille myös uhrattiin.

Äkässaivo

Äkässaivolta jatkamme polkua eteenpäin ja pian oikealle kohoaa mahtava kallio eli Seitapahta. Seita on muinaissaamelaisten pyhä palvontapaikka. Seita (saameksi Sieidi) on shamanististen jumalolentojen alttari, jolle uhrattiin ja jolla pidettiin palvotamenoja. Seitoja ovat olleet oudot kalliomuodostelmat, isot kivet, kivikasat tai puupaalut. Jokaisella saamelaiskylällä on ollut oma seitansa, jolle uhrattiin lihaa ja kalaa sekä eläinten rasvaa ja sarvia. Äkässaivon seitapahtaa pidettiin niin kauhistuttavana, että arimmat ihmiset eivät sitä uskaltaneet lähestyä.

Kauhistuttava seitapahta

Polku jatkuu välillä kivisenä ja välillä helppokulkuisena. Kulkua helpottamaan on polulle levitetty uutta hiekkaa. Hetken käveltyämme saavumme kalkkitehtaalle. Opaskyltti kertoo, että 1900-luvulla kalkki oli itse valmistettava. Kalkkia sai kalkkikivestä ja Suomesta löytyvä kalkkikivi on jopa 2000 miljoonaa vuotta vanhaa. Polun varrella on vanhan kalkkiuunin jäännökset. Kyseistä uunia on käyttänyt uudisasukas Antti Pietikäinen, joka on kotoisin Kiuruvedeltä. Alunperin paikka on tosin toiminut paikallisen Antti Tolosen kalakellarina.

Kalkkiuunin seinämää

Jatkammme polkua eteenpäin kallioiden ja kivien keskellä. Pian maasto tastaantuu ja saavumme niityn reunaan. Niityllä on vanha luhistunut heinälato muistuttamassa siitä, että alueella on karjan talvirehut kerätty luonnonniityiltä vielä 1950-luvulla. 

Polku kulkee välillä Äkäsjoen reunalla ja saamme ihailla Äkäsjoen koskien kuohuja. Kuivalla maalla polku mutkittelee kivisellä kankaalla ja pian saamme ylittää Äkäsjoen Jassankosken siltaa pitkin.

Äkäsjoella

Kuiva ja kivinen kangas

Jassankosken ylittävä silta

Polku jatkuu kuivalla kankaalla ja kivetkin jäävät vähitellen taakse. Polun varren opaskylteistä olen lukenut koskien kaloista, rehevästä joenvarresta ja havumetsävyöhykkeestä. Kun matkan määränpää jo häämöttää, kuulen lammen takaa kellon kalkatusta. Siellä kulkee poro kello kaulassa ja käy ilmeisesti lammella juomassa. Meidän lähestyminen saa sen kääntymään paluusuuntaan.

Lammen takaa kuuluu poronkellon kalkatus

Saavumme tielle, joka kertoo Saivonkierroksen eli luontopolun pituudeksi kolme kilometriä. Äkässaivolle matkaa olisi kaksi kilometriä. Me olemme kävelleet vajaa 12 kilometriä kun lähdimme Peurakaltiolta kohti erotusaitaa ja sieltä Äkässaivolle. Kokonaisuudessaan reitti on helppokulkuinen. 

Ennen autolle pääsemistä ylitämme vielä Äkäsjoen ja näemme porotokan kauempana tieltä. Porot ovat sen verran kaukana, että kunnollisia kuvia en saa niistä otettua, mutta pian ajamme autolla tokkaa kohti ja ne katoavat metsään.

Äkäsjoki

Porotokka tiellÄ