Päivän retkikohde on Luoston Isokurussa sijaitseva Pyhänkasteenputous. Retkelle pääsin jälleen ystävieni innoittamana. Heidän tavoitteenaan on tutustua Suomen putouksiin ja tämän päivän kohde on ollut tavoitteena jo viime vuonna.
Pyhänkasteenputous sijaitsee Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Nykyinen Pyhä-Luoston kansallispuisto on perustettu vasta vuonna 2005, vaikka sitä alettiin suunnitella jo vuonna 1910. Vuonna 1938 kansallispuisto perustettiin Pyhätunturin aluelle ja 2005 siihen yhdistettiin Luosto. Kansallispuisto sijaitsee Pelkosenniemen ja Kemijärven rajaseudulla.
Pyhä-Luoston kansallispuistoon kuuluvasta Pyhätunturista kerrotaan, että tunturin nimi ei liity sen uskonnolliseen pyhyyteen vaan metsäsaamelaisten elämään. Metsäsaamelaisten pyyntikulttuurin ja talonpoikaisen maatalouskulttuurin rajalla sijaitseva tunturi on ollut näkyvä maastonkohta (= pyhä) tunnetun ja tuntematton maan rajalla. Tälläisella rajalla on yleensä sijainnut metsäsaamelaisten palvonta- ja uhripaikka.
Pyhä-Luostoa lähestyttiin Sodankylästä, josta käännyttiin Rovaniementielle (tie 4/E75) kohti Pyhä-Luostoa. Ensimmäiseksi tutustuttiin luontokeskus Naavaan, josta saimme reittikartan. Reitille päästäksemme ajoimme laskettelurinteen läheisyydessä olevalle hiekkaparkkialueelle ja suuntasimme kylttien osoittamaan suuntaan eli Isokuruun. Polun alussa kerrotaan Pyhä-Luoston kansallispuistosta ja sen reiteistä.
 |
| Polku Isokuruun |
Polku on leveä hiekkatie, jonka molemmin puolin levittäytyy havumetsä. Oikealla puolella nousee yksi kansallispuiston keroista eli Kultakero tai Ykkönen, jonka rinteessä sijaitsee myös mainittu laskettelurinne. Vasemmalla on havumetsää. Pian vasemmalle haarautuu luontopolku Tiaislaavulle ja lintutornille. Me jatkamme suoraan Isokurunkodalle.
 |
| Kultakero eli Ykkönen |
 |
| Opastaulu luontopolulle |
Polku kodalle on vain 900 metriä ja koska tie on hyvä, olemme pian perillä. Laavulla on varoituskyltti, jossa kulkijoita kielletään liikkumasta sallittujen reittien ulkopuolella alueella olevan kivi- ja lumivyöryvaaran vuoksi.
 |
| Isokurun laavu |
Laavulta jatkamme kohti varsinaista päämäärää eli Isokurun Pyhänkasteenputousta, joka on kartan mukaan vain 1,5 kilometrin päässä. Sinne päästäkseen on laskeuduttava portaat alas ja käveltävä Isokurun läpi. Rinne on jyrkkä ja kivikkoinen eikä alas ilman portaita pääsisikään. Matka portaiden yläpäästä alas on vain 100 metriä, mutta korkeuseron vuoksi matka tuntuu pidemmältä.
Portaiden alapäästä vasemmalle kääntymällä pääsisi takaisin Luontokeskus Naavaan tai aikaisemmin mainitulle luontopolulle. Me käännymme oikealle kohti putousta. Polku on itseasiassa puista rakennettu silta, joka mahdollistaa kulun kivien päällä ja lampien reunamilla.
Opastaulut kertovat mm. että Pyhä-Luoston kallioperä koostuu noin kaksi miljardia vuotta vanhasta kalliosta, konglomeraateista ja kvartsiiteista. Konglomeraatti on erilaisista kivilajien palloista tai mukuloista kivettynyttä soraa. Nämä mukulat ovat peräisin vanhoista kivistä, joita muinainen virta on kuljettanut mukana pyöristäen niitä. Lopulta kivet ovat jääneet uoman pohjalle ja ne ovat nivoutuneet yhteen.
 |
| Kivilajien palloista muodostunutta konglomeraattia |
Ihmetystä herättää myös kallion rinteessä oleva onkalo. Onkaloon on kulku estetty, mutta sinne menee selvä polku. Tulee mieleen, että onko onkalossa isompikin luola ja kuinkahan moni on mahdollista luolaa tutkinut.
 |
| Onkalo kalliossa |
Kongomeleraatin lisäksi jääkausi on muokannut Isokurun kallioperää muutenkin, sillä niin monenlaista on kivimuodostelma kurussa. Alueen kvartsiitissa on näkyvissä aaltokuvioita, ns. aaltomerkkejä. Aaltomerkit kivissä ovat muodostuneet veden alle syntyneistä muinaisista hiekkasärkistä.
 |
| Kallioita lammen takana |
 |
Aaltomerkkejä kivessä |
Puusilta päättyi tasanteeseen kun eteen tulee kivinen harjanne, joka asettuu poikittain kurun pohjalle. Harjanne on syntynyt Kultakeron rinteeltä vyöryneestä kivestä ja sitä sanotaan vyöryorakerrostumaksi. Harjanne ylitetään luonnonkivistä rakennettuja portaita myöten. Portaissa astelu vaatii tarkkuutta jo sateisen kelinkin vuoksi, mutta osa kiviportaista myös liikkui paikallaan. Harjanteen jälkeen kävely jatkuu puusiltoja pitkin. Polku myötäilee kurun pohjaa ja sen molemmin puolin on nähtävissä vanhoja vyörymiä.
 |
| Kiviharjanne, joka ylitetään kiviportaita pitkin |
Isokurusta on aikanaan etsitty kultaa ja Kultakeron rinteessä on kaivettu onkalo kallioon. Onkalon on kaivanut kullankaivaja Henry Kerkelä yhdessä kolmen työmiehen kanssa vuonna 1906. Kvartsiittia sisältävässä kalliossa saattaa esiintyä kultaa, mutta nimestään huolimatta Kultakerosta ei ole kultaa löytynyt.
 |
| Kullankaivaja Kerkelän onkalo |
Kallioissa on nähtävissä ns. kivipinkkoja, jotka ovat syntyneet jokien kuljettamasta ja lajittelemasta kvartsihiekasta, joka kerrostui jokien suistoihin ja pohjan hiekkasärkkiin.
Silta päättyy kun päästään Pyhänkasteenlammelle ja -putoukselle. Putouksella on näköalasilta, josta voi ihailla 17 metrin korkeudesta putoavaa putousta. Putous on syntynyt kun jääkauden jäätiöt kuluttivat kalliota. Sulamisvesi syöksyi Karhukurun kautta Isokuruun ja lopulta Lampiokuruun. Sulamisvesien johdosta syntyi kattilamaisia onkaloita ja rotkoja. Näistä suurin on Pyhäkasteenlampi, jonka syvyys on 12 metriä. Pyhänkasteenputous muodostuu kun Karhukurusta laskeva tunturipuro ryöppyää suihkumaisesti Pyhänkasteenlampeen.
 |
| Pyhänkasteenlampi ja -putous |
Pyhänkasteenputouksen takana on jyrkkäreunainen Uhriharju, joka on toiminut uhripaikkana. Eläimiä ja niiden sarvia uhraamalla on pyydetty mm. metsästysonnea. Tarina kertoo myös, että lammen ja putouksen nimi on tullut siitä, että pappi Esaias Fellman on kastanut saamelaisia lammella kristinuskoon kesäkuussa 1648. Tänä päivänä portaat ylös Uhriharjulle ovat suljettu ja niitä korjataan kesän ja syksyn aikana.
Ihailemme aikamme Pyhänkasteenputousta ja sen edessä olevaa Pyhänkasteenlampea, sitten käännymme takaisin ja palaamme samoja siltoja ja kiviportaita pitkin autolle. Menomatkan sateinen keli on kirkastunut ja voimme nähdä kurun ihan uudessa valossa. Portaita ylöskävellessä toteamme askelmia olevan yhteensä 191, sillä joku on kirjoittanut sen portaiden kaiteeseen.
Kotimatkalla pysähdyimme vielä nopeasti Rykimäkurulle, jossa kävimme tutustumassa hirsi- ja niliaittaan. Kävelymatka tien laidasta oli vain 700 metriä. Kävellessä vasemmalla puolella alkoi kohota Rykimäkeron kivinen rinne. Näimmepä ilmassa leijuvan kelopuunkin.
Kokonaisuudessaan päivä oli hieno, vähäinen vesisadekaan ei haitannut. Luosto oli positiivinen kokemus ja tämän päivän retkikohteisiin voisin myöhemmin tulla uudestaankin, varsinkin Pyhänkasteenputoukselle sitten kun ylhäälle harjulle vievät portaat on korjattu.
Lähteet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti