Pornaisten tarinoita ja urbaaneja legendoja

Juhannuksena linnut laulaa ja vastaleikattu heinä tuoksuu. Eri puolilla Suomea kukin meistä juhlii keskikesän juhlaa omalla tavallaan. Minä hain juhannukseen taikaa Pornaisten maisemista, sen urbaaneista legendoista ja tarinoista sekä tietenkin alueelta löytyvistä metsäisistä poluista ja uimapaikoista. Varsinaiset kohteet löytyivät yksinkertaisesti tutkimalla Halkian kylän ja Pornaisten karttaa. Mielenkiintoiset paikannimet ja mukavannäköiset polut kiinnostivat minun lisäksi muitakin, joten sain helposti houkuteltua heidät mukaan näille etsintäretkille. Kohteeksi valikoitui kartalta löytynyt muinaishauta, Ruumissuo ja uintipaikaksi Valkjärvi, josta lähti mielenkiintoisen näköinen polku läheisille kallioille.  

Ensimmäisenä kohteena oli kartalta löytynyt muinaishauta. Itse haudasta ei varsinaista tietoa löytynyt, mutta paikka löytyy Halkian kylän läheisyydestä. Kylältä ajetaan Härmäntietä (tien nimi muuttuu Suvirannantieksi) kohti Suvirannan leirikeskusta. Hautapaikka on vasemmalla ennen leirikeskusta, heti viimeisten peltojen jälkeen ennen kuin tullaan Isojärvelle. Haudalle menee pieni polku, jonka me tosin löysimme vasta haudalta poislähtiessä. Hautapaikka löytyi, kun huomasimme pienellä aukealla kivistä rakennetun kumpareen.

Halkian muinaishauta

Muinaishautojen merkitystä tutkiessa opin, että pelkistä kivistä kasattua hautaa voidaan sanoa myös rauniohaudaksi kun taas maasta ja kivestä rakennettuja hautoja sanotaan röykkiöiksi. Rauniohaudat ovat yleensä selkeitä rakennelmia ja ne ovat sijainneet kallioiden huipulla. Oletuksena on, että hautojen sijainti ja koko viestii sukuyhteisön oikeuksista mm. kalavesiin ja rantaniittyihin. Myöhemmin hautojen koko on pienentynyt ja ne ovat olleet enemmän maansekaisia röykkiöitä. Maansekainen röykkiö, johon on tehty polttohautauksia, on ollut yleinen hautausmuoto viikinkiajalle asti. 

Onko Halkian muinaishauta siis rauniohauta, röykkiöhauta vai maansekainen röykkiö? Maallikkona en osaa tuohon kysymykseen vastata, mutta koska hauta sijaitsee tien ja vesistön lähellä, alueella, jossa on varmaan ollut peltoja ties kuinka kauan, voisi kuvitella sen viestivän jotain vesistöjen ja niittyjen käytöstä. Itse hauta ei ole suuri eikä nouse maanpinnasta kovin korkealle.

Ajatus siitä, että tähän paikkaan on aikanaan haudattu joku, herättää kiinnostuksen alueen historiaa ja tähän paikkaan mahdollisesti haudattua henkilöä kohtaan. Koska haudasta ei tiedetä enempää, en ehkä koskaan saa tietää tarinaa hautapaikan takana.

Toisena kohteena on tummanpuhuvampi paikka, ainakin nimestään päätellen. Paikannimi, Ruumissuo, luo jo silmien eteen näkymän tummanpuhuvasta suosta, jonka päällä leijailee harmaa usva. Onneksi vietetään keskikesän juhlaa eikä amerikkalaista Halloweenia, sillä pimeänä syysiltana minua ei ehkä saisi Ruumissuolle. Ruumissuolle ajettiin Kupsenkylältä Nummenkujantietä pitkin kohti ampumarataa, joka sijaitsee Ruumissuolla. Alueelle ajettaessa ohitamme avoinna olevan puomin asiaa sen kummemmin ajattelematta. Auto jätetään tien leveämpään kohtaan ja suota lähestytään kävellen.

Ruumissuon läpi kulkeva metsätie

Kerrotaan, että tarinat, lorut ja urbaanit legendat Ruumissuosta elävät edelleen paikallisten keskuudessa ja ne tuovat tälle paikalle oman viehätyksen. Yhdestä lorusta on ainakin kolme eri versiota.

Niistä yhdessä kerrotaan kahdesta paimenesta suolla: ”Kutitan kutitan kumppania, sitten suohon kuolemaan”.

Toisen lorun mukaan paimenessa oli poika ja tyttö: ”Kutitin, kutitin kultaistain, hautasin kahden koivun väliin.”

Pitempi loru Ruumissuosta menee näin: ”Kutitin kumppanin kuoliaaksi, hautasin havun alle suohon, paidan panin pajukkohon, kintahaiset kiven alle, lakin lampehen upotin, vaan eipä hyvä minunkaan, itkin itseni piloille, kumppanin kuolemaa kujersin.”

Ruumissuosta kerrottujen tarinoiden mukaan suolle on haudattu ruttoon kuolleita ja sisällissodan aikana teloitettuja ihmisiä. Lisäksi kerrotaan, että Isovihan aikaan 1700-luvun alussa novgorodilaiset sotajoukot nousivat Porvoonjokea ylös Askolaan. Oli syksy ja sumu oli sakea, joten sotilaat eksyivät ja pyysivät apua Halkiasta. Paikallinen isäntä johdatti ratsujoukon vaunuineen Ruumissuolle. Koska oli sakea sumu, sotilaat kävelivät sumun sokaisemina yksi kerrallaan suon tummiin silmäkkeisiin ja katosivat.

Kertomusten mukaan suolla voi kuulla myös koiran ulvontaa. Tämä koira yrittää estää kulkijaa tulemasta suolle ja mikäli kulkija suolle pääsee, koira seuraa häntä. Kertomusten mukaan suolla on oikeasti koiran hauta. Koira kuului Eugen Schaumannille. Hänellä oli pitkäkarvainen englanninsetteri Lucas, jonka kanssa Schauman kävi metsästämässä Pornaisissa. Vuonna 1904 Schauman ampui Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetyn Nikolai Bobrikovin vastalauseena Suomen venäläistämiselle. Murhan jälkeen hän ampui itsensä ja uskoi itsemurhan sovittavan tekonsa. Hän kirjoitti keisarille osoitetussa kirjeessä näin: ”On hirveää ottaa toinen ihminen hengiltä. Omalla elämälläni olen minä sovittava rikokseni. Tehtyäni tämän päätöksen olen minä saanut rauhan; tyynenä ja iloisena menen nyt kuolemaan.” 

Suomalaisten mielestä murha oli kansallinen urotyö ja Schumania pidettiin kansallissankarina. Kerrotaan, että Schumanin kuoltua hänen isänsä pyysi, että Schaumanin metsästyskaveri hakee Schumanin Lucas koiran ja hautaa koiran metsästysmaille. Haudan paikkaa ei saanut kukaan tietään, mutta vuonna 1917 kerrottiin koiran hautapaikalla olevan puu ja risti. Myöhemmin hauta merkittiin luonnonkivellä.

Ruumissuota peittää metsä ja suopursut

Ruumissuo herättää ihmisissä pelon sekaista uteliaisuutta ja kunnioitusta. Ihmiset kertovat suon uhkaavasta ja ahdistavasta ilmapiiristä. Meidän etsintäretkemme ajoittui keskipäivään ja sumun sijaan suota valaisi keskikesän aurinko. Aikanaan suo on ojitettu, joten kertomusten mukaisia suonsilmäkkeitä ei ainakaan tieltä päin ollut havaittavissa. Sen sijaan suolla kasvaa mäntyjä ja suopursuja. Kävelimme suon läpi halkovaa tietä kohti ampumarataa ja teimme pieniä pistoja tieltä suolle. Yritimme etsiä mahdollisia muistomerkkejä tai vastaavia, mutta mitään sellaista ei ollut havaittavissa. Palasimme autolle ajatuksenamme lähestyä suota toista kautta eli Pahnantieltä. Epäonneksemme aikaisemmin vastaan tullut maanomistaja oli mennessään lukinnut puomin emmekä päässeet autolla matkaa jatkamaan.

Lukittu puomi

Hetken tuumaustauon jälkeen saimme yhteyden henkilöön, joka tuli meille puomin avaamaan. Avainta odotellessa mieleen nousi tarinat Halkian isännästä, joka ohjasi Novgorodin joukot Ruumissuolle ja leikillään pohdimme, olisiko meidänkin kohtalomme samanlainen. Kesällä ja auringonpaisteessa tilanne huvitti, mutta syyspimeällä ajatukset olisivat voineet olla toisenlaisia. 

Onneksemme pääsimme puomin takaa vapauteen ja kävimme tutustumassa Pahnantien puoleiseen suohon. Kävelimme merkittyä polkua suon reunalla. Suonpuoleinen metsä oli synkkä ja pimeä auringonvalossakin ja iltapimeällä siellä voisi kuvitella kulkevan vaikka Ruumissuon tarinoiden koiran. Tältäkään puolelta emme löytäneet mitään muistomerkkiä tai tietoa suosta. Pornaisten kunnan nettisivuilla kerrotaan, että kunnan legendoista tehdään lyhyitä videoita ja Ruumissuon video olisi työn alla tänä vuonna. Mielenkiinnolla jään sitä odottamaan.

Polku Pahnatieltä suolle

Synkkää Ruumissuota

Seuraavana päivänä suuntasimme metsäkävelylle ja uintiretkelle Valkjärvelle. Järvelle ajettiin Pornaisista Monninkyläntietä Askolaan päin. Tieltä käännytään Valkjärventielle ja siitä huonokuntoiselle ja kuoppaiselle hiekkatielle, joka vie parkkipaikalle. Parkkipaikalta kävellään rannalle.

Tie järvelle

Valkjärvi

Parkkipaikalta lähtevä tie järvelle nousee pienen mäenpäälle, josta avautuu näköala järvelle. Valkjärvi on metsäinen erämaajärvi eikä sitä ole ilmeisesti merkitty viralliseksi uimarannaksi, mutta paikallisten tiedossa ranta ilmiselvästi oli.  

Polku muuttui metsäautotieksi

Kallioita

Ensin suunnistimme järveä kiertävälle polulle, joka vei järven takana oleville Haukankalliolle. Kalliolta voisi olla hienot näköalat järvelle, mutta meidän kääntöpaikasta ei järveä vielä näkynyt. Sen sijaan maastoa peitti melko tiheä puusto. Korkeammalta kalliolta näköalat voivat olla huomattavasti paremmat, mutta lämpimässä säässä patikoinnin sijaan meitä kiehtoi enemmän Valkjärven viileä ja puhdas vesi. Metsäisen Valkjärven rannalla istuessa päätän, että tänne tulen vielä uudestaan. Valloitan vielä nuo Haukankalliot ja pulahdan uimaan tässä järvessä. Tavallaan pieni pala sydäntä jäi tämän järven rannalle, ehkä juuri siihen rantavedessä olevaan sydämenmuotoiseen kiveen. 

 

Valkjärvessä voisi uida uudestaankin

Sydänkivi järvessä

Lähteet

Röykkiöhaudasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/R%C3%B6ykki%C3%B6hauta

Ruumissuosta: https://www.youtube.com/watch?v=0ZEOTin2rTg

Nikolai Bobrikov: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Bobrikov

Eugen Schauman: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugen_Schauman