Ylläs-Hetta reitillä, osa 2

Ylläs-Hetta reitillä päästään osaan kaksi. Jatketaan siitä mihin edellisellä kerralla päästiin, eli ajamme Muonion Pahtavuomalle. Tällä kertaa meillä on kyyti eli omaa autoa ei tarvitse reitin alkuun jättää. Ilma on pilvinen eli loistava keli päiväretkelle. Pahtavuomalta lähdemme astelemaan kohti Rauhalaa, jonne kyltin mukaan on matkaa 13 kilometriä. Reitti on merkitty oransseilla kolmioilla puuhun.

Alussa rinne viettää alaspäin kunnes saavutaan suon yli vieville pitkospuille. Suon jälkeen lähdetään nousemaan kohti Kolvakeroa. Puusto on pääasiassa havumetsää, mutta lehtipuitakin rinteessä on. Kuljetaan pienillä poluilla ja matkan varrella ylitetään myös kunnan rajaa, eli siirrytään Muonion puolelta Kittilään. Linja on merkitty selvästi metsään karsimalla siitä puita.

Suon yli vie pitkospuut

Suora linja rinnettä ylös- ja alaspäin

Polku on hyvin merkitty

Vaikka polku vie ylöspäin, maasto on melko helppokulkuista eli isoja kiviä ja juurakkoja ei polulla ole. Kolvakeron päälläkin kuljetaan melko tasaisessa maastossa vaikka polku aaltoileekin rinnetta ylöspäin.  

Kolvakerolle noustessa maailma vähitellen avartuu ja puusto vähenee, mutta kerolla on edelleen puustoa niin, että näkyvyys ei ole esteetön. Äkäsjärvi ja sen rinnalla pienemmätkin järvet avautuvat kuitenkin rinteen vasemmalla puolella. Selän takana alkaa myös siintää Aakennustunturi ja Ylläksen laskettelurinteet. 

Kolvakerolla

Äkäsjärven Linkuniemi

Äkäsjärveen laskevat Laavijärvi ja Pikkujärvi

Rinnettä eteenpäin kulkiessa eteen tulee yllätyksiäkin. Kolvakeron päältä löytyy nimittäin valkoisena hohtava tupasvillapelto ja seitakivi. Seitakiveä ei näy kartalla, mutta kiven vieressä on harmaantunut kyltti, johon on kirjoitettu seitakivi. Teksti on himmeä ja melkein kulunut pois.  Kivi lepää pienempien kivien päällä,  ikäänkuin ilmassa leijuen. Seitakivestä en etsimälläkään löydä tietoa.

Tupasvillapelto

Seitakivi

Kolvakeron rinteellä pidetään tauko, jutellaan ja ihaillaan Äkäsjärven maisemia. Tauon jälkeen  jatkamme matkaa ja pian ihmettelemme eteen ilmestyvän Jerisjärven laajaa selkää sekä järven takana nousevaa Keimiötunturia ja Pallaksen keroja. 

Äkäsjärvi

Jerisjärvi alkaa siintää edessä

Jerisjärvi ja sen takana nouseva Keimiötunturi sekä Pallaksen kerot

Aikamme maisemia ihailtuamme lähdemme laskeutumaan Kolvakerolta alaspäin. Polku on edelleen hyvä ja helppokulkuinen. Koko päivän olemme saaneet kulkea itseksemme, muita vaeltajia ei ole liikkeellä. 

Kun laskeudumme rinnettä alas, eteen tulee poroaita. Astumme poroaidan portista toiselle puolelle ja suljemme portin. Portin läheisyydessä on suoreunainen lähde tai lampi, joka laskee Matinojaan ja lopulta Matinjärveen. 

Poroaidan jälkeen lähdemme nousemaan kohti Risulakea. Risulaen puusto kuvaa aika hyvin nimeään, mutta alueella on myös mahtavia mäntyjä, kelopuita ja kauniisti kuvioituneita kiviä. Risulaelle noustessa katselen myös läheisiä vaaroja ja lakeja pohtien niiden nimiä, sillä karttaan kaikkia ei ole nimetty.  Risulaella ohitamme myrskyn kaatamat valtavat hongat sekä  ihmettelemme muutenkin puiden mahtavuutta. 

Myrskun kaatamat hongat

Jerisjärvi

Jotenkin tuntuu, että näen nyt sydämiä kaikkialla ja puiden kauniit muodot kiinnittävät huomion ja pakottavat kuvaamaan pienempiäkin yksityiskohtia.

Pieni sydän kiven pinnalla

Kädet ei yllä ympäri

Pian alamme nousta kohti Kesälakea. Koska Kolvakeron ja Risulen jälkeen emme ole kovin alas laskeutuneet, viimeinen nousu ei ole raskas.  Kesälaella saamma ihailla vielä Jerisjärven selkää ennen kuin se jää puiden taakse. Kesälaen alarinteessä menee sähkölinja ja melko pian tulee kyltti, joka kertoo Rauhalaan matkaa olevan vielä kuusi kilometriä, mutta karttasovellusten mukaan tie on paljon lähempänä. Toteamme, että opaskyltin etäisyys todennäköisesti lasketaan reitin seuraavaan etappiin asti eli Rauhalan Anuntinvuomalle. Koska meidän tarkoituksenamme on kävellä vain tienreunaan, matkamme onkin luultua lyhyempi.

Loppumatkan taivallamme hyviä ja tasaisia polkuja sekä pitkospuita pitkin poroaidan reunamille. Seuraamme merkittyä reittiä poroaitaa myötäillen aidan portille, josta astumme poroaidan ulkopuolelle. Poroaidan jälkeen kuljemme vanhaa metsäautotietä tienreunaan.

Polku kulkee poroaidan myötäisesti

Metsäautotietä tien reunaan

Kokonaisuudessaan reitin pituus oli siis oletettua 13 kilometriä hieman lyhyempi. Kävelymatkaa tuli kokonaisuudessaan noin 11 kilometriä, mutta osa siitä on tekemiämme pistoja. Reitti oli helpompi kuin alunperin kuvittelin ja päiväretkenä voisi hyvinkin yhdistää Peurakaltiolta  Pahtavuomaan ja Pahtavuomalta Rauhalaan vievät reitit. Päivä oli pilvinen ja vettäkin vähän satoi, mutta vaeltamiseen päivä oli kerrassaan loistava. Kiitos taas seurasta matkakumppaneille.