Ylläs-Hetta reitillä, osa 1

Sain viestin, tai pyynnön, lähteä seuraksi, leikillisesti karhunsyötiksi Ylläs-Hetta -reitin varrelle päiväretkelle. Viestin lähettäjän tavoitteena on kävellä koko reitti kesän aikana pienissä pätkissä päiväretkien muodossa. Idea, jonka voisin itsekin toteuttaa ja oikein harmittaa, kun en sitä itse keksinyt. Mutta sehän ei haittaa vaikka idean joskus varastankin. Olen osan reitistä aikaisempina vuosina kävellyt, joten nyt reittivaihtoehdoksi valittiin ihan uusi osuus.

Suuntaamme kahdella autolla retkelle. Ensin ajamme toisen auton käveltävän reitin loppuun eli Muonion Pahtavuomalle. Pahtavuomalle ajetaan Rovaniementietä (tie 79) Kittilän Rauhalan kylän läpi ja kylän jälkeen käännytään ennen Äkäsjärveä vasemmalle, Soukantielle. Tätä tietä ajetaan 3-4 kilometriä ja käännytään taas vasemmalle. Tiellä ei ole nimeä eikä siinä ole mitään merkkiä. Kartassa näkyy, että risteys on ennen Linkuniemeä. Tie on melko kivinen ja sitä on ajettava varovaisesti terävimpiä kiviä väistellen. Ajomatka risteyksestä on pari kilometriä. Päämäärän löytää helposti, sillä tien vieressä on opaskylttejä reiteille. Kylteistä hieman eteenpäin on levennys, johon jätämme auton. Parkkipaikalla on jo yksi iso auto, joka  on parkkeerattu pitkittäin melkein koko levennyksen alueelle. Omaa autoa yritän sovittaa toisen auton perään oikeaoppisesti nokka kohti metsää. 

Reitin päätepiste, jonka lähelle jätimme toisen auton

Auton jätämme siihen ja jatkamme yhdellä autolla kohti lähtöpaikkaa. Sinne päästäksemme palaamme samoja reittejä takaisin Rovaniementielle. Risteyksessä käännytään vasemmalle ja ajetaan Äkäsjärven rantamaisemissa reilu kilometri ja käännytään sitten heti vasemmalle Äkäslompolontielle (tie 940). Äkäslompolontietä ajetaan Äkäsjärven ja myöhemmin Äkäsjoen rantaviivaa seuraten ohi Tiurajärven. Pari kilometriä Tiurajärven jälkeen käännytään vasemmalle Aakennuksentielle (tie 9403) kohti Kittilää. Ajetaan Aakennuksentietä noin 3,5 kilometriä kunnes kyltti ohjaa kääntymään vasemmalle Peurakaltiolle. Peurakaltiolle vievän tien varrella ei ole varsinaisia parkkipaikkoja, mutta saamme auton parkkeerattua tien myötäisesti. Mikäli liikennettä on alueella enemmän, yhtenä vaihtoehtona on jättää auto aikaisemmalle isommalle parkkialueelle Äkässaivoa vastapäätä. Kartan mukaan sieltä lähtee vajaan kahden kilometrin polku kohti Peurakaltiota.

Puomi estää Peurakaltiolle ajon

Peurakaltion vanha savottakämppä

Kämpän pihapiiri

Jalkaudumme ja lähdemme  kävelemään kohti Peurakaltiota. Kierrämme puomin, joka estää autoja ajamasta pihapiiriin asti. Peurakaltio on vanha savottakämppä ja sen pihapiiri on todennäköisesti melko ennallaan. Nykyisin alueella on talvisin tallikahvio ja erämajoitusta noin 40 hengelle. Yöpyjillä on saunomismismahdollisuus paljuineen ja tarjottavana on lähiruokaa. 

Tallikahvio on ainoa uusi rakennus kämpän pihassa

Opaskyltti polulle:
Pallas/ Rauhala
Äkäskero 4

Alue kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon

Reitille lähdetään ihan pihapiiristä, tallikahvion vierestä, josta kyltti ohjaa polulle. Kyltin mukaan Äkäskerolle on neljä kilometriä. Lähdemme astelemaan eteen aukeavaa polkua pitkin ja melko  pian astelemme jo pitkospuita tupasvilloja kukkivan suon yli. Suon jälkeen astumme havupuumetsään ja saamme ihailla naavaisia puita ja komeita honkia samalla kun polku alkaa nousta vähitellen ylöspäin. Auringonpaisteessa rinne on valoisa ja en voi kuin ihmetellä jälleen havumetsän kauneutta. 

Pitkospuut ylittävät suon

Korkeat havupuut reunustavat polkua

Naavaa tai luppoa, mutta ilma on täällä puhdasta

Pääosin polku on kuiva, mutta rinteen alussa on joitakin kosteikkoja ja rinnettä noustessa kivien määrä maastossa lisääntyy tuoden haasteita polulla etenemiseen. Rinteen kelopuut ovat kuin veistoksia, joita on pakko välillä jäädä ihailemaan, ja samalla henkäisemään rankan nousun johdosta. 

Maasto muuttuu kivisemmäksi

Polku kulkee välillä kivikossa

Kelopuiden kauneutta

Ylöspäin noustessa yritän muistaa välillä katsoa eteenpäin kulkevan polun sijaan myös taaksepäin, sillä takana levittäytyvä maisema jää muuten huomaamatta. Kun pääsemme jyrkimmän rinteen ohi, kulku helpottuu ja polku kulkee melko tasaisesti kohti Äkäskeron huippua. 

Välillä pitää myös katsoa taaksepäin

Jyrkimmän nousun jälkeen kulku on tasaisempaa

Ensimmäisen tauon pidämme Äkäskeron rinteessä suuren kiven luona. Tähän mennessä olemme saaneet kulkea melko rauhassa, vain yksi pariskunta on kulkenut meitä reippaammin ohi. Tauon aikana ihmettelemme nuoren maastopyöräilijän taiturointia polulla ja kuulemme perheen äänet takaapäin. 

Taukopaikka

Jatkamme matkaa omaan tahtiin kiirettä pitämättä, samalla jutellen ja vaihtaen kuulumisia pitkän tauon jälkeen. Jossain vaiheessa kohtaamme pariskunnan, joista toinen makaa maassa selvästi loukkaantuneena. Hetken säikähdyksen jälkeen onneksi todetaan, että puutetta on vain laastarista. Tapaus kuitenkin muistuttaa pienenkin ensiapupakkauksen tärkeydestä retkeillessä. Asia, jonka retkikaverini on onneksi jo omaksunut.

Pitkällä Äkäskeron selällä ihailtiin maisemia 

Kauneutta on monenlaista

Ylhäällä alamme tähyilemään vasemmalle aukeavaa Äkäsjärveä sekä oikealle putoavaa rinnettä. Äkäskeron huipun lähestyessä koivut katoavat ja puusto harvenee. Puut ikäänkuin käpristyvät, sillä rankat talvet ja lumenpaino ovat kääntäneet oksia alaspäin. Sitkeästi männyt ja kuuset yrittävät sinnitellä ja kurotella ylöspäin. 

Äkäskeron huipulla on kyltti, joka kertoo että Pallakselle kilometrejä olisi 45 ja Ylläkselle 25. Oikealla alhaalla näkyy kaksi järveä ja rakennuksia. Järvet nimetään Kero- ja Pekanjärveksi kartasta katsomalla. Järvien välissä on Äkäshotelli. Pian eteen avautuu Äkäskeron laskeva rinne ja Äkäsjärven ja Jerisjärven siniset selät Keimiö- ja Pallastunturien siintäessä taustalla. Rinnettä alas kulkiessa eteen aukeaa myös Mustakeron rinne, jota kohti polkumme vie kerojen välissä olevan vehreän kosteikon kautta. 

Äkäsjärvi ja Jerisjärvi sekä Pallaksen kerot

Mustakeron rinne nousee vähitellen eteen

Rinnettä alaspäin kulkiessa huomaa nopeasti puuston lisääntyvän ja vähitellen koivujakin näkyy havupuiden lomassa. Laskeudumme alas koko ajan vehreämpää rinnettä ja ihailemme edelleen honkapuuveistoksia ja ympärille levittäytyvää metsää. Mistään ei kuulu mitään.

Alhaalla pääsemme kosteikolle. Vasemmalle lähtee houkuttelevat pitkospuut, jotka vievät kohti Äkäsjärveä ja sen rannalla olevaa Ruonankaulan seitakiveä kohti. Äkäslinkkakaan ei ole kaukana. Jälleen olen lähellä tuota seitakiveä, mutta en vieläkään ihan siellä. Varmuus siitä, että sinne vielä pääsen, vain vahvistuu. 

Äkäsmyllylle vasemmalle, lähteelle oikealle. Polku jatkuu suoraan eteenpäin

Pitkospuut kohti Äkäsjärveä ja Ruonakaulan seitaa

Risteyskohdastamme oikealla on lähde ja lähdemme sitä etsimään. Maasto on kosteaa, mutta löydämme lopulta alueen vedentuojan eli lähteen. Lähde pulppuaa maasta ja laskee pieniä ojia pitkin soille ja Pekanjärvelle. Lähteen reunan kasvillisuus on rehevää ja lähteen päälle kaatauneet puut ovat sammaloituneet ja lahonneet kauniisti. 

Pitkospuut lähteelle

Lähde

Palaamme risteyskohtaan ja jatkamme polulla suoraan eteenpäin. Aluksi polun on tosin vallannut puro, joten kierrämme ja välillä hypimmekin kosteiden paikkojen yli. Pian polku kuivuu ja lähdemme nousemaan kohti Mustakeroa.

Polku jatkuu

Nousu on melko jyrkkä

Nousu on jyrkkä, mutta ei niin jyrkkä kuin Äkäskeron nousu. Yritän taas muistuttaa itsenäni katsomaan ylösnousevan rinteen sijaan myös taaksepäin kohti Äkäskero, jolla juuri ihailimme näitä Mustakeron rinteitä.

Äkäskero selän takana

Männyt ovat yhtä hienoja kuin toisella puolella eikä niitä kelohonkiakaan ole yhtään vähempää. Kelohonkien kauneuden lisäksi huomio kiinnittyy joissakin hongissa oleviin todennäköisesti tikan tekemiin reikiin. Välillä tosin tuntuu, että kaikki reiät eivät ole tikan tekemiä, mutta mistäpä minä sen tiedän. 

Retken edetessä Mustakeronkin rinteillä alkaa vähitellen kasvaa suuria kiviä ja laajoja kivikkoja. Harmaat sammaleiden kuvioimat kivet ja kelottuneet puut todellakin täydentävät toisiaan ja luovat omanlaistaan karua kauneutta. Toisen tauon pidämme Mustakeron alarinteellä. Istumme rauhassa kivien päällä ja juttelemme sekä nautimme ympärillä olevasta rauhallisuudesta.

Maasto rehevöityy edelleen eteenpäin kulkiessa ja polku kulkee jälleen havumetsässä sekä lähellä puroa ja kosteikkojakin. Joudummepa ylittämäänkin puron yhdestä kohdasta. Hetken mietinnän jälkeen puron ylitys onnistuu ilman suurempia vahinkoja. 

Puronylitystä. Kuva A.Kaarlela

Loppumatkalla ohitamme hienoa havumetsää kuivia polkuja pitkin sekä heinäsoita ja pajun valtaamia suoalueita pitkospuita pitkin. Pitkospuut kulkevat myös Pahtavuoman läpi, joka on ehkä ollut aikanaan heinäsuona. Sen entisestä käytöstä kertoo enää vanha romahtanut heinälato. 

Maisemien ihastelun lisäksi yritän välillä keskittyä pieniin asioihin, kuten pitkospuiden kauniisti harmaantuviin puutappeihin, niiden varrella kasvaviin herkkiin kukkiin ja kauniisti ruostuneeseen lapioonkin, joka löytyy kiviröykkiön päältö. Lapiossa on selviä pyöreitä reikiä, jotka saavat mielikuvituksen lentämään. Kasveista tunnistan hillankukat ja rentukan, mutta muita kukkia katsellessa niidenkin nimen haluaisin selvittää. Näinpä joitakin raakoja hillojakin. 

Kosteikkojen jälkeen olemme jälleen kuivilla poluilla ja sekametsässä ja kuljemme Pahtavuoman laitaa kohti kämppää, Pahtavuoman autiotupaa. Kämpän pihapiirissä on vessa, uusi puulato sekä mahdollisesti majoituskäyttöön soveltuva avoin hirsirakennus tai laavu.

Pahtavuoma

Pahtavuoman autiotupa

Kämpältä lähtiessä polku jatkuu taas havumetsässä. Tässä vaiheessa tuntuu, että sääsket ovat viimein löytäneet meidän ja kävelyvauhti kiihtyy. Matkaa tielle on noin kilometri. Tielle päästessä meitä odottaa sinne jätetty auto ja hetken hengähdyksen jälkeen ajelemme kiviä väistellen toiselle autolle Peurakaltiolle.

Kokonaisuudessaan matka Peurakaltiolta Pahtavuomalle on kylttien mukaan 12 kilometriä. Meillä kilometrejä tuli reilu 14, sillä teimme pistoja polun sivuille maisemia tutkimaan. Matka-aikaa en seurannut, sillä kuljimme rauhassa, juttelimme ja ihmettelimme ympäröivää luontoa sekä sekä pidimme pari kunnollista taukoakin. 

Kuva A.Kaarlela

Päivää miettiessä olen iloinen, että pääsin leikillisesti sanoen karhunsyötiksi. Kokonaisuudessaan retken maisemat, aurinkoinen ja lämmin ilma sekä ystävä, jonka kanssa sain päivän viettää, toivat hyvää mieltä ja rauhaa. Kiitos tästäkin päivästä.