Katumajärven rantojen historiaa

Päivän poluille suuntasin Hämeenlinnan itäpuolella olevan Katumajärven rannoille. aikaisemminkin toki olen järven rantamilla kulkenut, mutta nyt tavoitteena on tutustua paremmin järveen ja sen historiaan. 

Aavistuksia Katumajärvestä

Tänä päivänä Katumajärven rannalla on kiinteän asutuksen ja teollisuuden lisäksi myös uimarantoja ja loma-asuntoja. Järven rantamaisemissa on kuuluisia matkailukohteita kuten Vanajanlinna, Katisten kartano sekä golfkenttiä. Järven strategiset mitat ovat seuraavat: pinta-ala 3,73 neliökilometriä, pituus 5,7 km, leveys noin kilometrin, syvyys 18 m ja korkeus merenpinnasta 81,0 m.

Nykyään Katumajärven sanotaan olevan hyvä kalajärvi. Eniten järvestä nousee ahventa ja särkeä, mutta myös lahnaa, kiiskeä, salakkaa ja haukea sieltä voi nousta. Järveen on istutettu myös karppeja, kirjolohta, siikaa, kuhaa ja rapuja. Kalojen lisäksi järvi tunnetaan arvokkaana lintuvetenä ja siellä pesii useita lintuja kuten kaulushaikara, nokikana, mustakurkku-uikku, härkälintu, kuikka, silkkiuikku, laulujoutsen ja joskus punasotkakin. Järven lähellä liikkuu myös nuolihaukkoja, luhtakerttusia ja viitasirkkalintuja. Lenteleepä siellä satakielikin. Järven tilan parantamiseksi on vuonna 1991 perustettu Katumajärven suojeluyhdistys.

Pyöräretken aloitan Idänpäästä ja järven rantoja myötäillen poljen, ja välillä kävelenkin kohti Katisten uimarantaa. Tähän lyhyeen etappiin kuuluu metsäisiä polkuja ja puiden lomassa mutkittelevia pitkospuita. Katumajärveen laskevan Kutalanjoen yli on tehty silta, jolla pysähdyn pitkäksi aikaa ja jostain syystä näen edessä olevan maiseman mielessäni mystisenä ja kauniina aamuhämärässä tai kevyessä sumussa. Veden korkeus ja liikkumattomuus sekä auringonpaiste puiden välistä luovat päivälläkin paikkaan tietynlaista arvoituksellisuutta. 

Katumajärveen laskeva Kutalanjoki

Katumajärvellä on myös mielenkiintoinen ja pitkä historia ja sen rannoilta löytyy linnavuori, miekkakivi, uhrilähde ja uhrikivi. Katisten uimarannalta lähdin kohti näistä ensimmäistä eli uhrikiveä. Uhrikivi on merkitty karttaan ja sen on Galleria Lunnikiven piha-alueella. Kiertelen pyörällä aluetta, mutta koska kivi on kiinteistön pihalla, en tohdi sitä lähestyä. Lunnikiven nettisivuilla mainitaan Aunelan uhrikivi, joka on kuplavolkkarin kokoinen. Kivi on siirtynyt paikalleen jääkauden aikana ja se on toiminut suomalaisten uhrauspaikkana. Kivessä on yhteensä 53 pientä kuppia, joihin esi-isämme ovat uhranneet sadostaan osan.

Katumajärvi

Jääkauden jälkeen paikalleen jäänyt kivi laittaa miettimään Katumajärven pitkää historiaa. Järven pohja on ikivanhaa peruskalliota ja se on jopa kaksi miljardia vuotta vanha. Järven syvin kohta on vanhimpien poimuvuorten ns. Svekofennidien hautavajoama. Järven pohjaa ja maastoa ovat muovanneet satojen miljoonien vuosien aikaiset geologiset tapahtumat ja sen rannalla on merkkejä lohkoliikunnasta, muinaisista maanjäristyksistä ja tulivuoren purkauksista. Viimeisen jääkauden loppuessa sulava jää eteni Katumajärven pituussuunnassa niin, että järven rannalla olevat Mantereenlinna ja Kappolanvuori säästyivät. Jääkausien jälkeen noin 8000 vuotta e.Kr Hämeenlinnan seudulla oli Ancylusjärvi. Silloin Katumajärven lähellä oleva Vanajavesi oli Itämeren lahti ja Katumajärvi yhdistyi Vanajaveteen salmen kautta.

Katumajärven rantaa

Kun rohkeus ei riittänyt lähestyä Galleria Lunnikiven piha-alueella olevaa uhrikiveä, jatkan matkaa kohti Katumajärven maisemissa olevaa kartanoa kohti. Tarkoituksena oli siis käydä pyöräilemässä Katisten kartanon pihapiirissä, mutta täällä tulee selvästi vastaan kyltti, joka kieltää piha-aluelle menemisen. Harmi sinänsä, sillä en ole koskaan nähnyt Katisten kartanoa ja netin ihmeellisestä maailmasta sain lukea, että kartanon aluekin on ikivanhaa asuinaluetta ja se on aikanaan kuulunut Mäskälän kylään. Kartanon alueelta on löydetty pakanuuden aikaisia uhrikiviä, viikinkiajan polttokalmisto ja kansainvaellusten ajan hautaraunio. Alueen kartassa on merkintöjä mahdollisesti edellämainituista paikoista, mutta kartan merkintöjä ei ole nimetty.

Koska kulku kartanon maille on estetty, pyörän nokka kääntyy hiekkatielle, joka vie kohti Katumaa. Teen pistoja poluille, jotka erkanevat päätiestä päästäkseni järven rannalle ihailemaan maisemia. Katumalla hiekkainen ajotie vaihtuu kävely/pyörätieksi, josta heinittynyt polku houkuttelee jälleen pienemmille poluille. Tämä polku ei ole missään tapauksessa pyöräiltävissä, joten pyörää talutellen laskeudun ensin rinnettä alas ja sitten pitkospuita pitkin ja lopulta portaita ylös niemenkärkeen. Näkymät kallioiselta niemeltä Katumajärvelle on huikeat. Minun lisäkseni paikalla on vain isä pienen lapsensa kanssa. He ovat olleet tulistelemassa ja eväsretkellä ja juuri lähtemässä kun kiikun pyöräni kanssa kallion päälle.  

Kalliolta maisemaa katsellessa tulee mieleen tarinat Katumajärven nimen synnystä. Ehkä tunnetuimman tarinan mukaan nimi juontuu ajalta, kun kristinusko tuli Suomeen noin vuonna 1000. Kristinuskoon kääntyi ensin yksittäisiä ihmisiä, mutta kun Ruotsin kuninkaat kääntyivät kristityiksi, alkoi Suomessakin pakkokristillistäminen eli järjestelmällinen ja pakottava käännyttäminen kristinuskoon. Tarinat kertovat, että pakolla käännytetyt hämäläiset tulivat yöllä juuri tämän järven rantaan katumaan ja pesemään kasteensa pois, ja niin Katumajärvi sai nimensä. 

Kerrotaan myös neidosta, joka joutui henkensä uhalla pakkokastetuksi. Pakolla kastetuksi joutuminen ja kirkon harjoittama henkinen ja fyysinen väkivalta, mm. raiskaus, turmeli neidon elämän ja hän tuli raskaaksi. Murhetta toi vielä neidon sulhasen kuolema taistelussa ristiretkeläisiä vastaan Vanain niemellä, jossa ristiretkeläiset polttivat ja ryöstivät suomalaisten kauppapaikan. Neito ei kestänyt kohtaloaan ja sulhasensa menetystä, joten hän hukuttautui Katumajärveen.

Kallioselta niemeltä jatkan matkaa etelään päin kohti seuraavaa Katumajärven nähtävyyttä eli linnavuorta tai Mantereenlinnaa/Mantereenvuorta. Mantereenlinnaa lähestyn pohjoisesta ja yritän kulkiessani etsiä merkkejä ns. Mantereenlinnan porteista eli kivivalleista ja -perustuksista, mutta harjaantumaton silmäni ei niitä havaitse. Mantereenlinnan rinnetta ylös polkiessa on pakko vaihtaa kävelyksi, sillä minun kunnolleni nousu vuorelle pyörällä olisi liian raskas.

Kohti Mantereenlinnaa

Kerrotaan, että kaikki Suomen linnavuori-nimiset paikat eivät itseasiassa ole muinaislinnoja, vaan nimi on annettu mäen ulkonäön vuoksi. Vanajaveden läheisyydessä on useita kallio- ja harjulinnoja ja niistä Mantereenlinna on osa vanhimpaa pysyvää linnavuoriketjua. Mantereenlinnasta etelään on Hakoisten linnavuori, pohjoiseen Tenhola ja Aulangon linnavuoret sekä länteen Hakovuori. Mantereenlinnalta on ollut näkö- ja merkinantoyhteys Aulangon ja Hakoisten linnavuorille. 

Linnavuoren kallioilla

Linnavuoret ovat olleen vartio- ja pakopaikkoja ja yleensä ne ovat sijainneet korkealla kalliolla, harjulaella tai saarella ja niiden rinteitä on voitu vahvistaa puuvarustuksella. Suomessa tunnetaan noin sata linnavuorta ja ne on yleisesti rakennettu rautakauden lopulla tai keskiajan alussa (800-1300 jKr.) vihollisia vastaan aikana, kun Suomi oli rajamaa Ruotsin ja Venäjän välillä. Vihollisen hyökätessä linnavuorella sytytettiin merkkitulet varoitukseksi asukkaille, jotta he voisivat paeta vihollista metsään tai linnavuorelle.

Näkymiä Mantereenlinnalta

Mantereenlinnan vanhoilla kallioilla seistessä Katumajärven levittäytyessä edessä, tulee mieleen kolmas tarina Katumajärven synnystä. Tarina liittyy juuri tähän jalkojeni alla olevaan Mantereenvuoreen.  Tarinan mukaan Katumajärvi on saanut alkunsa Ilmattaren, ikuisen immen, kyynelistä. Katumajärven länsipuolella on Mantereenlinna ja sen itäpuolella Kappolanvuori. Kerrotaan, että uljas ritari nimeltään Kaapo asui järven itäpuolella omassa linnassa vaimonsa kanssa. Kesäisinä öinä vaimon sisar, Ilmatar, istui Mantereenlinnan huipulla ja katseli sisarensa ja  ritarin onnea. Syksyn tullen kun sisar lauleskeli kehtolauluja lapselleen tuvassaan, istui Ilmatar edelleen Mantereenlinnan huipulla. Ilmattaren valtasi katumus ja hän vuodatti kyyneleitä ja näistä kyyneleistä syntyi Katumajärvi.

Aikani Mantereenlinnan voimaa tunnusteltuani jatkan matkaani vuorelta alas. Hyvät polut vievät pyörää vauhdilla alaspäin ja pääsen viimein siihen vauhdin hurmaan, joka korvaa kivikkoisilla ja täynnä juurakoita olevilla polkuilla pyörän taluttamisen. Mantereenlinnalta jatkan edelleen etelään kohti karttaan kirjoitettua Miekkakiveä. Kerrotaan, että Katumajärven rannalla olisi vanha miekkakivi eli maakivi, johon on hakattu tai hiottu sileitä uurteita. Kiven tarkoitusta ei tunneta, mutta se liitetään Iku-Tursoon (tai Tursas, Turso, Turisas). 

Katumajärven rannan kivinen metsä

Kalevalassa Iku-Turson kerrotaan olevan vedenhaltija tai merihirviö, toisaalla puhutaan alkuolennosta ja tautidemonista. Iku -liite viittaa siihen, että olento on ollut olemassa jo kun maailma syntyi. Muinaisgermaanien sanasta käännetty nimi tarkoittaa hirviötä tai jättiläistä. Kalevalassa Turso esiintyy jättimäisen taivaan peittävän puun eli maailman puun kanssa. Jossain tarinoissa Turso liitetään vanhassa testamentissa mainittuun Levitaniin eli merihirviöön, joka syö auringon maailman loppuessa, sekä skandinaavisen mytologian maailmankäärmeeseen, joka uhkaa syödä maailman. Muun muassa Mikael Agricolan mukaan Turso on muinainen sodanjumala, mutta nimi on yhdistetty myös haltiaolentoihin, jotka elävät vedessä, tulessa ja muurahaispesissä. Turso on kuvattu myös nuolilla sairautta ampuvaksi tautidemoniksi. Jossain runoissa meriturson kerrotaan olevan Väinämöisen isä ja toisaalla kerrotaan Väinämöisen kohdanneen Iku-Turson, jonka Louhi oli loihtinut tappamaan Kalevalan kansan. Väinämöisen ollessa veneessä Iku-Turso nosti päänsä ja sain meren kuohumaan. Tällöin Väinämöinen tarttui tätä korvasta ja sai Iki-Turson lupaamaan, ettei tämä enää nousisi ihmistä ahdistelemaan. Tähän päivään asti Iki-Turso on pitänyt lupauksensa.

Miekkakiven metsästystä

Mahdollista Iki-Turson maakiveä tai miekkakiveä etsin Katumajärven rannalta tekemällä pistoja järven rantaan polkuja pitkin. Kiven tarkkaa paikkaa ei kuitenkaan ole karttaan merkitty eikä sitä siten löydy. Maasto on kuitenkin täynnä isoja sammaloituneita kiviä, joten periaatteessa mikä tahansa niistä voisi olla kyseinen Miekkakivi.

Jo ennalta tuhoon tuomitun Miekkakiven etsimisen jälkeen matka jatkuu kohti retken viimeistä etappia eli uhrilähdettä. Mistään, ainakaan netistä, ei kuitenkaan löydy tietoja kyseisestä lähteestä vaikka se onkin selvästi merkitty karttaan ja siten löytyy helposti.  Lähde sijaitsee lähellä pyörä/kävelytieltä, mutta tieltä lähteelle vievä polku on haastava ja lähde sijaitsee jyrkän mäen alla. Se on pieni ja sitä ympäröi saniaiset. Lähteestä lähtee puroja kohti Katumajärveä ja koko alue lähteen alapuolella on kosteaa eli lähde toimii edelleen.

Uhrilähde

Pyhiä paikkoja etsiessä ja niiden historiaan tutustuessa minulle on tullut jo tavaksi antaa pieni uhri, niin tänäänkin, ajatuksella ettei siitä ainakaan haittaakaan ole.

Lähteeltä käännyn kohti kotia. Katumajärven länsipuoli on minun puolestani kartoitettu, mutta lupaan itselleni, että mikäli joskus saan tiedon Miekkakiven paikasta tai uskaltaudun Lunnikiven pihalle, käyn vielä niissä tutustumassa. Samalla voisin tutustua Katisten kartanon uhrikiveen, polttokalmistoon ja hautaraunioon.

Lähteet

https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/ei-mika-tahansa-latakko-katumajarvi-on-mielenkiintoinen-sekoitus-%E2%80%A8uutta-ja-vanhaa-menneisyytta-ja-tulevaisuutta-747780/

https://yle.fi/uutiset/3-9009635

https://www.hamewiki.fi/wiki/Katumaj%C3%A4rvi

https://www.jarviwiki.fi/wiki/Katumaj%C3%A4rvi_(35.236.1.001)

https://uskonnonvapaus.fi/artikkelit/historia-suomi.html

http://librarian-or-cybrarian.blogspot.com/2011/10/katumajarven-neito-legendan-mukaan.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Katumaj%C3%A4rvi_(H%C3%A4meenlinna,_Vanaja)

https://www.hamewiki.fi/wiki/Katisten_kartano

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iku-Turso