Päivän retkelle suunnattiin jälleen Ylläs-Hetta -reitille, mutta tällä kertaa Pallaksen maisemiin. Ajoimme Ounasjoen rantamaisemissa Ounasjoentietä Kittilän Raattaman kylän ohi kohti Ketomellaa. Ennen Ketomellaa käännymme vasemmalle metsäautotielle Saajon Hanhijänkän kohdilla. Auton jätämme metsäautotien päähän ja jalkaudumme metsään.
Täällä ei ole leveitä tehtyjä polkuja eikä opaskylttejä reiteille. Polut ovat pieniä, ehkä vanhojakin vaellus- ja kulkureittejä, ja ne mutkittelevat hienossa kangasmetsässä mäntyjen ja kelopuiden lomassa. Pian oikealla puolella levittäytyy Raasikaltiot, johon kuuluu ilmeisesti kolme tai neljä eri lampea.
 |
| Raasikaltio |
 |
| Hopeisen kelon kaunis pinta |
Kellotapuli ohitetaan harjua pitkin ja siellä honkienkin koko suurenee niin ettei kädet vanhan hongan ympärille riitä. Harjulla on hienot näköalat ja sen alarinteellä siintää nimetön lampi. Kaueampana näkyy mahdollisesti Lahtijärvi tai Joukhaisjärvi. Kartan mukaan Jouhkaisjärven rannalla on Joukhaisjänkkä ja leikillisesti mietimme, että täälläkö Väinämöinen lauloikin Joukahaisen suohon.
 |
| Vanhan hongan ympärille ei kädet yllä |
 |
| Kellotapulin alarinteellä siintää lammet |
 |
| Luonnon pitsitaidetta |
Jatkamme harjuja myötäileviä polkuja eteenpäin kaikessa rauhassa. Näitä polkjuja ei ole edes karttaan merkitty eikä muita kulkijoita ja vastaantulijoita täällä ei ole. Muut valetajat ja retkeilijät kulkevat Hetta-Pallas reitin pääväyliä, joita kohti mekin vähitellen suunnistamme.
 |
| Hannujärvi alhaalla kallioiden syvänteessä |
Kellotapulin harjulta laskeutuessa honkien rinnalla näkyy vähitellen enemmän ja enemmän lehtipuita, isoja kiviä ja kallioita. Jonkin matkaa Kellotapulilta kuljettuamme saavummekin Hannujärvestä nousevalle rinteelle. Hannujärvi näkyy alhaalla kallioiden muodostamassa syvänteessä. Ihastelemme hetken maisemia ja jatkamme polkua eteenpäin kohti Hannukurua. Täällä saamme mukaan seuralaisen, sillä kalasääski alkaa saatella meitä korkealla taivaalla liidellen. Se todennäköisesti suojelee pesäänsä ja varmistaa ettemme vahingossa sinne eksy.
Kun saavumme Hannukurun maisemiin maastossa on koko ajan enemmän kiviä ja kalliot ovat yhä korkeampia. Maaston jylhyys korostuu askel askeleelta. Kurun reunamilta avautuu näköala kurun vastakkaiselle rinteelle ja sen pohjalla olevalle lammelle. Hannukurun pohjalla kulkee Hannujärvestä lähtöisin oleva joki, joka laskee Salmijärveen. Avautuvan maiseman jylhyyttä ei osaa sanoin kuvata eikä kaikki otetut kuvat tuo sille oikeutta. Kuvissa seurueemme jäsen tuo ehkä vähän perspektiiviä maiseman uljauteen.
Hannukurulta matka jatkuu kohti Hannukurun vanhaa autiotupaa, joka sijaitsee Haukkajärven ylärinteellä. Tupaa kohti kävellessä ohitamme koivuja ja heinää kasvavan kosteikon ja tapaamme matkamme aikana ensimmäisen poron, jonka tarkoituksena oli ehkä tulla juomaa kosteikolla puikkelehtivaan puroon. Meidän läsnäolo ehkä muutti sen suunnitelmia ja kosteikon sijaan poro näyttää suuntaavan ylös rinteelle. Me jatkamme nopeasti matkaa ja jätämme kosteikon poron käyttöön.
 |
| Poro seurana kosteikon reunamilla |
Nousemme rinnettä kohti autiotupaa ja tulemme tuvan pihapiiriin sen takaa. Tuvassa on kaksi samankokoista huonetta, johon toiseen asetumme tekemään tulia ja evästelemään. Tuvan päiväkirjaa lukiessa toteamme edellisten kävijöiden huomanneen saman kuin mekin nyt eli tuvassa on paljon sääskiä. Niihin tuskastuneena toinen majoittujista on paennut niitä autiotuvan saunaan nukkumaan.
 |
| Hannukurun tupa |
Vanhalta autiotuvalta jatkamme tauon jälkeen matkaa ja tulemme pian uuden varaustuvan maisemiin. Täällä on leveät kulkutiet, jota kävellen jatkamme kohti Pahakurua. Maasto on melko tasaista ja tehdyn polun vuoksi helppokulkuista. Vaikka nyt kuljemmekin Hetta-Pallaksen valtaväylällä vastaantulijoita ei ole ja uuden varaustuvankin ympäristö näyttää hiljaiselta.
Pahakurua lähestyessä kalliot nousevat jälleen rinteestä. Kuljemme osaksi polkuja ja osaksi pitkospuita pitkin vähitellen ylöspäin Pahakurun tuvalle. Runsaslumisen talven jäänteitäkin näkyy vielä maastossa, sillä ohitamme pienen lumilaikun rinteessä.
 |
| Sammakon tapasimme pitkospuilla |
 |
Pahakurun tupa |
Polkua kulkiessa yritämme tunnistaa kartan avulla vasemmalla nousevat tunturi. Arvelemme ihailevamme Outakkaa, Rouvivaaraa, Porttivaaraa, Tappuria ja Piippokeroa. Taustalla voi siintää myös Ounastunturi. Polku on tasainen ja helppokulkuinen. Maasto ylhäällä on karua. Maisemassa näkyy vain vähän mäntyjä ja vaivaiskoivuja. Lopulta saavumme risteykseen, josta suuntaamme kohti Hietajärveä.
Alas kävellessä maasto muuttuu jälleen metsäisemmäksi ja pian olemmekin Hietajärven maisemissa. Hietajärvelle tulemme pientä polkua jyrkän rinteen kautta. Ilma on muuttunut sateisemmaksi eikä järvi näytä nyt parastaan. Istumme hetken evästelemässä kodassa, jossa on vielä tulet edellisten kävijöiden jäljiltä.
Tauon jälkeen lähdemme Hietajärveltä nousemaan kohti Piippoharjua. Harjulle nousu nostattaa sydämensykettä ja sen päällä on pakko hetken henkäistä. Suunnistamme Hietajärven rantamaisemissa kohti autoa etsien helpoimpia reittejä. Alimmainen Ruotajärvi ohitetaan siitä lähtevän sammaloituneita kiviä täynnä olevan joenuoman kautta. Keväällä tästä on varmaan solissut keväiset purot.
 |
| Alimmainen Ruotajärvi |
Sopivia kulkureittejä etsien saavumme viimein metsänrajalle, josta lähdimme autolta suunnistamaan kohti Kellotapulia ja Hannukurua. Päivävaellus pienillä ja merkkaamattomilla poluilla antoi ehkä väärän kuvan Hetta-Pallas -reitillä kulkevien vaeltajien määrästä, sillä saimme kulkea koko päivän melkein keskenämme ja näimme vain ne kolme ihmistä Pahakurun maisemissa. Tällainen ihmiskato ei todennäköisesti ole ihan normaalia tällä reitistöllä, mutta meitähän se ei haittaa.
Kokonaisuudessaan päivä oli hieno ja sääkin vaeltamiseen sopiva. Retken johtajamme oli suunnitellut meille hienon reitin eikä suunniteltu matkanpituus poikennut yhtään toteutuneesta. Kiitos tästäkin päivästä <3
